Kuva: Ilari Johansson lavalla esiintymässä.

Ilari Johansson naurattaa ja herättelee Fuengirolassa

Ilari Johansson on hauskuuttanut suomalaisia jo lähes kolme vuosikymmentä. Hänen tuore esityksensä ”Someoletettu” nähdään Fuengirolassa 8. toukokuuta.

Ilari Johansson on suomalainen stand up -koomikko ja freelance-näyttelijä, joka tunnetaan myös monista rooleistaan tv-sarjoissa ja elokuvissa. Komiikka pitää miehen kiireisenä ja tien päällä, ja esitykset vievät häntä tälläkin hetkellä aina Oulua, Rovaniemeä ja Fuengirolaa myöten.

Kiertue-elämän ohella kiireisenä pitää myös arki. Elämää hallitsevat 11- ja 13-vuotiaat lapset, joiden menot raamittavat aikataulua.
– Töitä on tasaisesti aika paljon, mistä voi näin freelancerina olla tietenkin vain kiitollinen. Elo on pitkälti tasapainottelua arjen ja työn välillä – eli jatkuvaa balanssin hakua, Johansson naurahtaa.
– Mutta tilanne on sikäli onnellinen, etten koko ajan juokse työn perässä, vaan aikaa jää myös muuhun, kuten harrastamiselle.

Yhteistä aikaa ja yhteisiä harrastuksia niin ystävien kuin lasten kanssa Johansson pitää tärkeinä ja terapeuttisina. Niiden avulla palautuu työn kuormituksesta.

Intohimoa lajiin

Kuva: Ilari Johansson Aurinkorannikolla.

Komiikka ja näytteleminen ovat työllistäneet Johanssonia jo lähes kolme vuosikymmentä, mutta leipääntymistä ei ole vieläkään havaittavissa.
– Jaksan edelleen innostua tästä! Lavalle menokin jännittää yhä melkein yhtä paljon kuin alkuaikoina, hän tunnustaa.

Stand up -koomikon arki on paitsi keikkailua myös jatkuvaa uuden luomista. Työ vaatii uudistumaan, jotta jutut pysyvät ajankohtaisina.
– Maailma ja elämäntilanteet muuttuvat – on pysyttävä hereillä sen suhteen, mitä ympärillä tapahtuu. Jonkin verran voi ammentaa myös itsestään ja oman elämänsä käänteistä.

Vastuu painaa, sillä Johansson haluaa tehdä työnsä hyvin.
– Jos kehitystä ei enää tapahdu, on parempi lopettaa. Yleisö ansaitsee, että olen lavalla läsnä ja annan kaikkeni.

Stand up -komiikka työnä vaatii paljon matkustamista. Johansson myöntää, että se tuntuu iän myötä raskaammalta kuin työ itse.

Mikä tärkeintä, intohimoa lajia kohtaan löytyy yhä. Se toi Johanssonin toukokuussa jälleen myös Fuengirolaan.
Aurinkorannikko on miehelle tuttu kohde jo yli kymmenen vuoden ajalta, lähinnä työn kautta. Johanssonin ja Mika Räinän Miesflunssa-esitys nähtiin täällä muutamaan otteeseen viimeisen vuoden aikana.

Toisinaan Johanssonilla on matkaseurana omat lapset, ja jatkossa onkin aikomus varata paikan päällä olemiseen hieman enemmän myös vapaata aikaa.
– Aurinkorannikolla elämä on sopivan leppoisaa ja positiivista, ja alueella on valtavasti nähtävää. Tavoitteena onkin päästä vähän enemmän kiertelemään lähiseutua, Johansson kaavailee.

Sosiaalinen media on suuri osa elämää

Johanssonin tuore stand up -komiikkaesitys ”Someoletettu” nähdään ravintola Kukossa Fuengirolassa 8. toukokuuta. Esitys käsittelee sosiaalisen median valtavaa roolia elämässämme – sekä sen huvittavia että hälyttäviä piirteitä.
– Havahduin siihen, miten järisyttävä vaikutus somella on meihin – ja lapsiimme.

Esitys tarkastelee, millaisen kuvan itsestämme rakennamme sosiaalisen median maailmassa, ja miten se vaikuttaa minäkuvaamme.
– Tuntuu kuin olisimme riippuvaisia siitä, miten näyttäydymme maailmalle. Some toimii todentamisen välineenä. Esitämme itsestämme juuri sitä, mitä haluamme muiden näkevän.

Johansson viittaa myös ranskalaisfilosofi René Descartesin tunnettuun lausahdukseen:
– Ajattelen, siis olen, ja kääntää sen nykyaikaiseen muotoon: Sometan, siis olen.
– Kasvoin maailmassa, jossa somea ei ollut. Siksi välillä on yhä vaikea ymmärtää, miten paljon se meitä ohjaa. Ja koukuttaa!

Vaikka ”Someoletettu” ei ratkaisisikaan kaikkia huoliamme somen kanssa, ainakin kommelluksille on tilaisuus nauraa yhdessä.

Koko illan stand up -sooloesitys ”Someoletettu” ravintola Kukossa 8.5. klo 19. Liput: 20 e ravintola Kukosta, Avenida de Los Boliches 4, Fuengirola. Lipunmyynti avoinna arkisin 11.30–15.30. 

Teksti Krista Kinnunen, kuvat haastateltava ja Sami Siilin/Mtv3

Artikkeli on julkaistu Olé Sanomat -lehdessä 428-2025. Voit lukea ilmaiseksi sekä tuoreita että aiemmin ilmestyneitä Olé Sanomat -digilehtiä täältä!

Mitä tehdä Aurinkorannikolla? Lue Benalmádenassa sijaitsevasta Castillo de Colomaresta täältä.