Sofia-opiston kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Timo Onnela toivoo, että opiston toiminta voisi jatkua uuden yhdistyksen voimin.

Sofia-opiston toiminta on pysähtynyt ulosmittaukseen

Sofia-opiston toiminta on ajautunut umpikujaan. Toiveissa on kuitenkin uusi alku kokonaan uuden yhdistyksen voimin

Fuengirolan Los Bolichesissa sijaitseva Sofia-opisto on sulkemassa ovensa, ainakin toistaiseksi. Kannatusyhdistyksen pankkitilit ulosmitattiin lokakuussa, mikä tekee käytännössä sen toiminnan jatkamisen mahdottomaksi. Opistoa ei kuitenkaan haluta lopettaa. Tavoitteena on perustaa kokonaan uusi yhdistys ja aloittaa sen toiminta puhtaalta pöydältä.

Sofia-opiston kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Timo Onnela kertoo, että jo alkaneet maksulliset kurssit pyritään saattamaan loppuun. Sen jälkeen yhdistyksen tulevaisuus on avoin. Marraskuun 5. päivänä pidetään kannatusyhdistyksen yleiskokous, jossa on hänen mukaansa päätettävä yhdistyksen kohtalosta. Itse hän kannattaa uuden yhdistyksen perustamista jatkamaan toimintaa.

Kannatusyhdistyksen sekä suomalainen että espanjalainen pankkitili ulosmitattiin malagalaisen työtuomioistuimen päätöksen perusteella. Vuonna 2024 työtuomioistuin katsoi, että Sofia-opiston entisen toiminnanjohtajan Minna Kantolan työsuhteen irtisanomisessa lokakuussa 2022 ei oltu noudatettu Espanjan lainsäädännön mukaista irtisanomismenettelyä, mistä syystä työtuomioistuin totesi irtisanomisen laittomaksi ja Kantolan oikeutetuksi korvauksiin.

Yhdistys tuomittiin maksamaan 76 068,84 euron vahingonkorvaus Kantolalle. Korkoineen ja kuluineen palkkamenetysten korvaussumma oli Timo Onnelan mukaan lokakuun lopulla 99 557 euroa. Yhdistyksen pankkitileiltä takavarikoitiin lokakuun viimeisellä viikolla yhteensä hieman yli 40 000 euroa, joten kannatusyhdistys on Kantolalle edelleen velkaa lähes 60 000 euroa.

– Kannatusyhdistyksellä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä tuollaisesta velkataakasta, eikä jatkaa toimintaansa, kun tilit on tyhjennetty. Tämä on harmillista, koska Sofia-opistoa on viime vuosina kehitetty ja saatu se myös taloudellisesti kannattavaksi vaikeiden vuosien jälkeen, Onnela suree.

Kannatusyhdistyksen toiminnan jatkaminen on käynyt hänen mukaansa mahdottomaksi, koska sillä ei ole nyt rahaa maksaa palkkoja ja muita juoksevia kuluja, Kantolan korvausrästeistä puhumattakaan. Ainoa positiivinen puoli Onnelan mukaan on, että tilavuokra on maksettu ennakkoon kuluvan vuoden loppuun saakka, mikä mahdollistaa – yhdessä työntekijöiden myönteisen asenteen myötä – joidenkin kurssien jatkamisen syyskauden ajan ja antaa pelivaraa mahdollisen uuden alun käynnistämiseksi.

– Jatkossa mielestäni ainoa tapa jatkaa nykyisenlaista kurssi- ja harrastetoimintaa on aloittaa se kokonaan puhtaalta pöydältä. Eli uuden perustettavan yhdistyksen puitteissa.

Sofia-opiston vuosittainen budjetti on koostunut Suomen opetushallituksen avustuksesta sekä kurssimaksuista. Onnela uskoo, että opetushallitus myöntäisi jatkossakin avustuksen uudelle yhdistykselle, jos sellainen päätetään perustaa. Pääosa vuosittaisista tuloista koostuisi entiseen tapaan kurssimaksuista.

– Joka tapauksessa toiminnan jatkaminen edellyttää Aurinkorannikon suomalaisyhteisön tukea. Uusi yhdistys tarvitsisi noin 20 000 euron suuruisen alkupääoman, jotta koulutus- ja harrastustoiminta voisi jatkua ja saataisiin Sofia-opiston tarinalle uusi alku ja jatko. Harkinnassa onkin keräyksen järjestäminen. Seurakuntakodin kohdallahan sellaisessa onnistuttiin erinomaisesti, Onnela toteaa.

Teksti ja kuva Arto Ryynänen

Artikkeli on julkaistu Olé Sanomat -lehdessä 43-2026. Voit lukea ilmaiseksi sekä tuoreita että aiemmin ilmestyneitä Olé Sanomat -digilehtiä täältä.