Benalmadenan linna

Satulinna Benalmádenassa kertoo Amerikan löytämisen tarinan

Tiesitkö, että Benalmádena Pueblon kupeessa sijaitseva pieni, mutta näyttävä Castillo de Colomares on maailman suurin Kolumbus-aiheinen monumentti. Tätä Aurinkorannikon satulinnaa pääsee ihastelemaan vain muutaman euron hintaisella pääsylipulla.

Oikeastaan koristeellinen Castillo de Colomares ei ole linna, vaan linnan muotoinen monumentti, joka kertoo tarinan Amerikan löytämisestä. Taiteellisesta monumentista löytyykin portteja, lähteitä, torneja, veneitä ja muita löytöretkistä muistuttavia yksityiskohtia. Lisäksi alueella on kaunis puutarha. Linnarakennuksessa yhdistyvät bysanttinen, romaaninen, goottilainen ja mudejar-tyyli. Voisi jopa ajatella, että  monumentti on historiallinen, mutta sen rakennustyöt alkoivat kuitenkin vasta vuonna 1987. Tiilestä, kivestä ja sementistä käsityönä tehty linna valmistui seitsemässä vuodessa, vuonna 1994.

Monumentti Kolumbuksen muistoksi

Colomaresin koristeellinen monumentti on rakennettu kunnianosoitukseksi Kristoffer Kolumbukselle ja hänen Amerikan valloitukselleen. Kolumbus aloitti aikoinaan löytöretkensä Espanjasta, ja Espanjan kuningas tuki seikkailua taloudellisesti. Rakennushankkeen takana taas oli lääkäri Esteban Martín Martín, jonka mielestä Kolumbukselle ei ollut omistettu tarpeeksi julkisia kunnianosoituksia. Niinpä taitava Esteban päätti rakentaa monumentin yhdessä kahden työmiehen kanssa.

Kuvassa linnan pylväitä ja vehreää kasvustoa

Valokuvaukselliset näköalat

Linnan korkea ja rauhaisa sijainti takaavat maalauksellisen kauniit näköalat merelle ja vuoristoon. Monumentti houkuttelee myös valokuvaajia ja hääpareja ikuistamaan unohtumattomia hetkiä Colomaresin satumaisissa puitteissa.

Monumentille on helppo päästä henkilöautolla ja kohteessa liikkuminenkin on suhteellisen vaivatonta. Vaikka monumenttia ei varsinaisesti ole suunniteltu lapsille, myös perheen pienimmät viihtyvät leikkiessään linnan torneilla ja puutarhassa.

Castillo de Colomares on auki kesäkaudella tiistaista sunnuntaihin klo 10–20 ja pääsylippu maksaa aikuisilta 3 euroa sekä lapsilta 2 euroa.

Teksti ja kuvat Suvi Ehnqvist

Artikkeli on julkaistu Olé Sanomat -lehdessä 427-2025. Voit lukea ilmaiseksi sekä tuoreita että aiemmin ilmestyneitä Olé Sanomat -digilehtiä täällä

Mitä tehdä Málagassa? Lue vinkeistä satamakaupungin vierailuun täältä.