¡Hola! -koululta

Tällä palstalla ääneen pääsevät Aurinkorannikon suomalaisen koulun oppilaat, joskus opettajatkin. He kertovat kuulumisiaan ja kokemuksiaan elämästä Aurinkorannikolla.

Syyllisyyttä, nautintoa ja ripaus työkaipuuta

Opettajan pitkä kesäloma näyttää kalenterissa ylelliseltä, mutta mitä sen aikana oikeastaan tapahtuu? Aurinkorannikon suomalaisen koulun äidinkielenopettaja kertoo tuntemuksiaan.

Mediassa nostetaan usein esiin opettajien pitkät kesälomat. Sillä aikaa, kun muut pitävät yhteiskuntaa pystyssä, opettajat nauttivat lähes 2,5 kuukauden kesälomistaan parhaaseen vuodenaikaan. Opettajan työ kun on niin leppoisaa jo muutenkin, miksi pitää vielä olla pitkät kesälomat?

Opettajien lomien – ja varsinkin kesälomien – arvostelu jää usein pintatason kritiikiksi. Lomia on kyllä useita ja varsinkin kesäloma on pitkä, mutta mitä silloin tapahtuu? Raotetaanpa hieman verhoa ja vilkaistaan, miltä opettajan kesäloma näyttää.

Kesäloma, mutta suorituspaineilla

Kun Suvivirsi on laulettu, oppilaat saatettu kesälaitumille ja koulun portit suljettu, myös opettajan kesäloma alkaa – ainakin kalenterin mukaan. Henkinen siirtymä lomalle on todellisuudessa vasta alkutekijöissään. Ensimmäisten päivien aikana mielessä pyörivät viimeisten viikkojen arvioinnit, stressi siitä, olivatko kevätjuhlien järjestelyt onnistuneet, pohdinnat siitä, miten suunnittelisi syksyn tunnit paremmin, ja ajatukset siitä, olisiko voinut huomioida oppilaita vielä enemmän.

Lähes kymmenen kuukauden työrupeaman prosessointi alkaa.

Kesäkuussa elämä tuntuu epätodelliselta – eikö tarvitsekaan tehdä mitään? Eikö pidä herätä aamukuudelta, eikö valmistella oppitunteja? Eikö olekaan kokeita arvioitavana? Rannalla olo tuntuu väärältä ja päiväunet lähes syntisiltä. Wilmaa tulee vilkaistua siltä varalta, että huoltajat ovat laittaneet viestiä – onhan hyvä näyttää, että on lomallakin valmiustilassa.

Ensimmäisiä lomaviikkoja kuvaa syyllisyys. Kesäkuu lipuu omantunnontuskissa. Mielessä pyörivät työasiat ja tuntuu, että jos ei tee mitään, sietäisi hävetä. On vaikea asettaa aivot lepoasentoon ja hyväksyä, ettei mitään tarvitse suorittaa – voi vain olla.

Kun kahviannos normalisoituu

Heinäkuussa opettajakin oppii lomailemaan ja vähän rentoutumaan. Työt alkavat unohtua, ja voi olla rennoin mielin ilman, että aamulla herää paniikissa luullen nukkuneensa pommiin. Enää mielessä eivät pyöri ajatukset siitä, toimiko parhaalla tavalla luokassa tai tarjosiko jokaiselle tarpeeksi tukea oppimiseen.

Myös kahvia tulee juotua vain kuppi päivässä kokonaisen pannullisen sijaan, eikä stressi enää johda unettomiin öihin. Heinä-elokuun taitteessa mieli on oikeastaan jo niin irtaantunut työstä, että unohtaa edes omaavansa työpaikan.

Joissain hetkissä tulee jopa hieman tylsää ja mieli hivuttautuu tuntisuunnitelmien ja istumajärjestysten pariin – mutta vain hetkeksi. Pääasiassa mielessä kuitenkin pyörivät eksistentiaaliset ajatukset siitä, kuka minä olen ja olenko olemassakaan, kun en ole luokan edessä kilpailemassa siitä, kuka puhuu kovempaa – minä vai oppilaat.

Paluu kylmään todellisuuteen

Juuri kun mieli asettuu lomavaihteelle, työt alkavat kummitella takaraivossa ja täytyy asennoitua kouluvuoden alkuun. On elokuu.

Tunteet ovat ristiriitaisia, sillä toisaalta työstään nauttii ja nuorten näkeminen on työn parasta antia. On ihana nähdä kollegoita, vaihtaa kuulumisia ja suunnitella uudella energialla omaa opetustaan yhä paremmaksi. Samalla päällimmäinen ajatus on: ”Ei kai tämä taas jo ala?”

Syksyn alku kun tarkoittaa valtavaa työmäärää pienessä ajassa. Kaikki on suunniteltava viikossa ja päässä pyörii kysymyksiä: Millaisia ryhmät ovat? Toimivathan Abitti-järjestelmät, kun alan pitää kokeita? Mikä olikaan koneeni salasana? Ensimmäiset päivät venyvät yöhön. Sosiaalinen elämä, joka oli kesäloman aikana piristynyt, katoaa, ja väsymys iskee jopa pahemmin kuin kevään kiireissä. Pinna kiristyy ja muun perheen on parempi lomailla juuri koulunaloitusviikolla, mikäli haluaa välttää räjähtävät ristiriidat.

Lomailuakin voisi kehittää

On turha puolustella sitä, että on nauttinut lomastaan. Sehän loman tarkoitus palautumisen lisäksi kai onkin. Kysymys voisikin kuulua, miksi opettajien kesälomien tulisi olla lyhyemmät?

Opettajan työssä ei tule koskaan valmista. Aina voi tehdä asioita paremmin: suunnitella tunnin kiinnostavammaksi, tukea oppilasta enemmän, tehostaa abiturienttien preppausta, päivittää opetusmateriaaleja yhä vähän. Ehkä näissä on syy siihen, miksi työn tekemistä on usein vaikea lopettaa ja päivät venyvät helposti iltaan. Työlista tuskin supistuisi, vaikka kesälomaa lyhennettäisiin.

Tässä kuitenkin kriitikoille paljastus: koko opettajan pitkä loma ei ole nautintoa, vaikka hetkittäin se sitäkin on. Reilu kahden kuukauden kesäloma on erikoinen kokemus. Kesäkuussa pitää oppia syyllisyyden saattelemana lomailemaan, heinäkuussa sen jo jotenkin osaa ja elokuussa tuleekin unohtaa kaikki oppimansa. Kalenterissa loma näyttää pitkältä, mutta kokemuksena se on yllättävän lyhyt.

Teksti Heidi Mankinen, kuva haastateltava

Artikkeli on julkaistu Olé Sanomat -lehdessä 39-2026. Voit lukea ilmaiseksi sekä tuoreita että aiemmin ilmestyneitä Olé Sanomat -digilehtiä täältä.