Jotkut jäätelökioskit jakoivat jäätelöä ilmaiseksi sähkökatkon aikana.

Korvaushakemuksia sataa energiayhtiöille

Espanjaa koetellut sähkökatkos on käynnistänyt korvausvaateiden aallon – yli 20 000 hakemusta on jo jätetty, ja määrä kasvaa tuhansilla päivittäin.

Huhtikuun 28. päivänä Espanjan pimentänyt sähkökatkos on aiheuttanut korvaushakemusten vyöryn energiayhtiöille. 

Expansión-talouslehden mukaan sähköyhtiöt saivat ensimmäisen kuukauden aikana yli 20 000 korvausvaatimusta kuluttajilta, ja hakemusten määrä kasvoi toukokuun lopussa tuhannen kappaleen päivävauhtia.

Korvauksia määrittelevän valtakunnallisen säädöksen mukaan liittymän haltija on oikeutettu saaman sähkökatkoksesta korvausta, jos se on kestänyt yli viisi tuntia taajamassa tai 19 tuntia haja-asutusalueella tai jos yli kolmen minuutin katkoksia on ollut taajama-alueella yli kymmenen tai maaseudulla yli 22 kertaa vuoden aikana.

Huhtikuun 28. päivän katkos ylitti lähes kaikissa Espanjan taajamissa kriittisen viiden tunnin rajan, joten sähköyhtiöiden on käytännössä korvattava valtaosalle kuluttajista pimennys yleisellä hinnanalennuksella, joka on lain mukaan maksimissaan kymmenen prosenttia vuotuisesta sähkölaskusta. Joissakin maakunnissa on paikallisesti myös säädetty kovemmista ehdoista sähköyhtiöille.

Lisäksi kuluttajilla on mahdollisuus hakea sähköyhtiöltään erilliskorvausta katkoksen aiheuttamista vahingoista, jos esimerkiksi joku sähkölaite on vioittunut tai elintarvikkeet sulaneet pakastimessa käyttökelvottomiksi yleisen virtakatkoksen aikana. 

Korvaushakemus on tehtävä kirjallisesti sähköyhtiölle, jonka on kolmen viikon sisällä annettava siihen myönteinen tai kielteinen vastaus. Mikäli yhtiö ei hyväksy korvausvaatimusta, kuluttaja voi jatkossa hakea korvausta oikeusteitse esimerkiksi joukkokanteen kautta.

Espanjan suuret sähköyhtiöt ovatkin valmistautumassa kovaan ja pitkään taisteluun lakituvassa, sillä sähköverkon ylläpidosta vastaava, yksityistetty mutta valtiojohtoinen Redeia, on alkanut väistämään vastuutaan vierittämällä syytä sähkökatkoksesta yksityisten sähköntuottajien niskoille.

Siten ensin pitänee selvittää oikeusistuimessa ja mahdollisesti myös eri oikeusasteissa, minkä tahon maksettavaksi sähkökatkoskorvaukset lopulta lankeavat. Erilliskorvausten saaminen vaikkapa sulaneista eineksistä saattaa näin venähtää normaaliakin pidemmälle tulevaisuuteen.

Teksti: Arto Ryynänen, kuva: Erwan Hesry/Unsplash

Artikkeli on julkaistu Olé Sanomat -lehdessä 18-2025. Voit lukea ilmaiseksi sekä tuoreita että aiemmin ilmestyneitä Olé Sanomat -digilehtiä täältä.

Lue päätoimittajamme kokemus Espanjaa koetelleesta sähkökatkoksesta tästä.