tulipalo Torremuellessa
Torremuellen alueella Benalmádenassa torstaiaamuyöllä syttynyt maastopalo pakotti asukkaita evakuoitumaan kodeistaan. Kuva: Jari Inkala

Espanjassa palanut yli 400 000 hehtaaria

Maastopalot riehuvat Espanjassa – viime yön Torremuellen asuinalueen evakuointi muistutti riskeistä myös Aurinkorannikolla.

Metsä- ja pensaspalot ovat riehuneet rajusti Espanjassa kuluneen kesän aikana. Elokuun loppuun mennessä koko maassa oli yhteensä 230 maastopaloa 403 000 hehtaarin alueella, mikä on suurin lukema 2006 aloitetun tilastoinnin jälkeisenä aikana. Suurin osa paloista syttyi tai sytytettiin heinä-elokuun aikana. 

EU:n tilastokakkosena on naapurimaa Portugali, jossa paloja on ollut vuoden alusta lähtien 275 000 hehtaarin alueella eli maan pinta-alaan verrattuna suhteellisesti eniten.  
Kun kuluvan vuoden aikana maastopaloja on mitattu Copernicus-satelliitin avulla koko EU-alueella hieman yli miljoona hehtaarin verran, Iberian niemimaan osuus niistä on siten ollut yli puolet eli noin 60 prosenttia. 

Espanjassa pahimmin maastopalot ovat runnelleet pohjoisespanjalaisia Galician ja Castilla y Leónin alueita sekä Extramaduran maakuntaa.  Myös Andalusiassa on ollut muutamia metsä- ja pensaspaloja, mutta suurpaloilta on ainakin toistaiseksi vältytty. Tosin Tarifa-Barbaten (Cádiz) ja Arochen (Huelva) alueilla maastopalot aiheuttivat vahinkoja useiden satojen hehtaarien alueilla. 

Aurinkorannikolla suurempia maastopaloja ei ole toistaiseksi ollut. Tuulisena syyskuun 1. päivänä Benalmádenassa Hospital Vithas Xanit -sairaalan läheisyydessä havaittiin pensaspalo ja samana päivänä Málagan pohjoispuolella syttyi metsäpalo. Molemmat saatiin sammutettua nopeasti, eikä suurempia vahinkoja syntynyt. Benalmádenassa jouduttiin evakuoimaan kymmenkunta taloa asukkaista palosavujen takia. 

Aurinkorannikolta lähetettiin palopelastajia apuun Galician suurpaloihin elokuussa. Kuva: Consorcio Provincial de Bomberos de Málaga

Pääsyy hoitamattomat metsät

Viranomaiset luonnollisesti tutkivat kunkin palon syttymisen syitä. Osa maastopaloista syttyy itsestään esimerkiksi salamaniskusta tai luontoon heitetyn lasijätteen heijastuksesta. Paljon paloja syttyy huolimattomuudesta; esimerkiksi tupakantumpista, grillaamisesta tai kun pysäköidyn auton kuuma katalysaattori sytyttää maaston. Osa maastopaloista on pyromaanien tahallaan sytyttämiä. Jotkut ovat jopa sytyttäneet paloja saadakseen työpestin sammutusjoukkoihin. 

Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan maastopalojen pääongelma on metsien hoitamattomuus yhdistettynä ilmastomuutokseen. Järjestön mukaan 77 prosentilla Espanjan metsäalasta ei ole minkäänlaista hoitosuunnitelmaa, toteuttamisesta puhumattakaan. Kuivuus sekä maaseudun autioituminen pahentavat tilannetta entisestään, kun pusikoituminen lisääntyy ja kuivan biomassan määrä kasvaa paloherkillä alueilla. WWF:n mukaan metsäpalojen pitkäjänteinen ennaltaehkäisevä toiminta olisi ainoa ratkaisu kasvavaan ongelmaan. 

Teksti Arto Ryynänen, kuvat Jari Inkala ja Consorcio Provincial de Bomberos de Málaga

Artikkeli on julkaistu Olé Sanomat -lehdessä 20-2025 ja sitä on muokattu tuoreimman palon osalta.
Voit lukea ilmaiseksi sekä tuoreita että aiemmin ilmestyneitä Olé Sanomat -digilehtiä täältä.