Strand Propertiesin illassa tarjottiin cavaa ja tapaksia hulppeassa kattohuoneistossa La Capellanian alueella.

Yrittäjät verkostuivat Fuengirolassa

Jo kuudetta kertaa järjestetty tapahtuma tarjosi tietoa kansainvälistymisestä, verotuksesta ja tekoälyn hyödyntämisestä – sekä uusia ystäviä, konkreettisia bisnesavauksia ja ripauksen aurinkoa.

Espanjan suomalaisten yrittäjien varapuheenjohtaja Matti Aarnio järjesti jo kuudetta kertaa yrittäjille suunnatun seminaarin Fuengirolassa 27.–30. lokakuuta. Tapahtuma kokosi yhteen 34 osallistujaa, jotka edustivat 27 yritystä Suomesta. Seminaarin ajatus oli verkostoituminen, ajankohtaisten yrityspuheenvuorojen kuuleminen sekä tutustuminen Aurinkorannikon suomalaisyhteisöön ja maan tarjoamiin bisnesmahdollisuuksiin.

Matti Aarnion Tilitoimisto Aarnio on palvellut asiakkaitaan jo vuodesta 1960. Yritys on edelleen saman perheen omistuksessa – nyt jo kolmannessa polvessa – ja toimii yhä mottonsa mukaisesti: paljon enemmän kuin pelkkä tilitoimisto.

Tavoitteena madaltaa kynnystä

Seminaarin avaus oli hotelli Ángelassa, jossa vieraat toivottivat tervetulleiksi Matti Aarnio ja Turun Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Rantanen. Aarnio kertoi, että seminaarin idea on tarjota tukea ja tietoa niille, jotka pohtivat yritystoiminnan laajentamista Espanjaan.

– Haluamme auttaa sekä täällä toimivia että Suomesta kansainvälistymistä suunnittelevia yrityksiä. Tavoitteena on, ettei kukaan astuisi sudenkuoppaan, vaan tietäisi, mitä on hyvä ottaa huomioon. Seminaarissa oli mukana paikallisia asiantuntijoita, kuten gestorioita. Ohjelma on rakennettu tukemaan kansainvälistymistä aina perusasioista eteenpäin, Aarnio kuvaili.

Aarnion mukaan Espanja tarjoaa yritystoiminnalle monia etuja.

– Täällä yrityksen kulut ovat monin paikoin pienemmät kuin Suomessa, mikä tuo kilpailuetua kansainvälisillä markkinoilla. Tämä parantaa Suomenkin kilpailukykyä. Ja tarjoamalla henkilöstölle mahdollisuuden tehdä etätyötä Aurinkorannikolta käsin yritys parantaa rekrytointimahdollisuuksiaan, vahvistaa työnantajakuvaa ja sitouttaa avainosaajia, hän lisäsi.

Aarnio on viettänyt jo 13 talvea Aurinkorannikolla. Monipuolisesti verkostoitunut yrittäjä haluaa tuoda esiin alueen liiketoimintamahdollisuuksia ja vahvistaa samalla paikallista suomalaisten yhteisöä.

– Joka seminaarimatkasta yksi tai kaksi osallistujaa päätyy ostamaan tai vuokraamaan kodin täältä, ja muutama tästä seurueestakin ilmoitti jo nyt aikovansa aloittaa liiketoimintaa Espanjassa, Aarnio iloitsee.

Liiketoimintaa ja tekoälyä

Tiistain ohjelma keskittyi Aurinkorannikon suomalaisyhteisöön ja sen yrityksiin. Antti Pekkarinen avasi päivän kertoen alueen suomenkielisistä palveluista ja suomalaisyhteisön arjesta. Seminaarikumppanien puheissa kuultiin muun muassa Lähitapiolan Olli Aakulaa, Trinitas-klinikan Arto Kalliota ja Sami Similää sekä Tilitoimisto Aarnion Tatu Virtaa.

Cristobal Ruiz Cyclosta ja Matti Aarnio esittelivät Espanjan tarjoamia yritystoiminnan mahdollisuuksia ja yrityksen perustamiseen liittyviä käytäntöjä sekä veroetuja, kuten Beckham-lakia.

Minna Laine jatkoi iltapäivää kertoen mitä tulee ottaa huomioon, kun ostaa tai vuokraa asunnon.

Sami Vesamo johdatti osallistujat tekoälyn perusteisiin, ja KAIO Oy:n Tero-Pekka Laakso, Tino Tabell ja Kai Leinonen kertoivat, miten tekoäly voi toimia kasvun ja markkinoinnin moottorina.

Tapaksia ja tarinaa asuntokaupasta

Myöhemmin oli Strand Propertiesin järjestämä Cava & Tapas by Strand -ilta, jossa tutustuttiin La Capellaniassa sijaitsevaan luksusluokan kattohuoneistoon.

Elina Rajamäki, Hanna Kytölä-Lundström, Elena Mäkinen, Tuomas Paajonen ja Katariina Salmelin avasivat kuulijoille espanjalaisen asuntokaupan erityispiirteitä sekä ostajan että myyjän näkökulmasta. Huoneiston 130 neliöiseltä kattoterassilta osallistujat saattoivat ihailla merinäkymiä, vaikka ilta tahtoi jo painaa syvää tummuutta maisemaan.

Elina Rajamäki, Hanna Kytölä-Lundström ja Katariina Salmelin avasivat kuulioille espanjalaisen asuntokaupan erityispiirteitä.

Mahtava matkaseurue

Trinitas Työterveys Oy:n toimitusjohtaja Arto Kallio summasi seminaarin antia ylistävin sanoin.

– Porukka on ollut kerta kaikkiaan mahtava ja Matti on isännöinyt matkaa erinomaisesti. Olemme nähneet täällä yrittäjien arkea, ylä- ja alamäkiä. Keskustelut ovat olleet laaja-alaisia ja erittäin antoisia, ja kaiken kruunaa tämä valo sekä ilmapiiri, Kallio hehkutti.

– Yrityksemme sai jo ensimmäisinä päivinä neljä tarjouspyyntöä uusilta kontakteilta. Olemme saaneet valtavasti uusia näkökulmia ja ideoita, ja ihan konkreettisia yhteistyöhankkeitakin on vireillä, hän jatkaa.

Keskiviikkona seminaariväki suuntasi Mijas Puebloon, jonka historia ja näkymät hurmasivat osallistujat. Päivän toinen etappi oli vierailu Baronalla. Iltapäivällä Heikki Vestman ja Ville Valkonen pureutuivat verotuksen ja hankintalain uudistuksiin.

Torstaina oli tekoälykoulutuksia, joissa osallistujat saivat räätälöityä neuvontaa. Kun oli paluulennon aika, monen mielessä kyti jo ideoita tulevaisuuden yhteistyöstä ja Espanjaan laajentamisesta.

– Seminaarille seuraa jatkoa, sillä täällä on joka kerta niin positiivinen pöhinä, lupasi Aarnio.

Tapahtuma yhdisti ainutlaatuisella tavalla hyödyn, verkostoitumisen ja ainakin ajoittain aurinkoisen ympäristön.

Teksti Katja Enarvi, kuvat Päivi Harju ja Strand Properties

Artikkeli on julkaistu Olé Sanomat -lehdessä 24-2025. Voit lukea ilmaiseksi sekä tuoreita että aiemmin ilmestyneitä Olé Sanomat -digilehtiä täältä.