¡Hola! -koululta

Uudella palstalla ääneen pääsevät Aurinkorannikon suomalaisen koulun oppilaat, joskus opettajatkin. He kertovat kuulumisiaan ja kokemuksiaan elämästä Aurinkorannikolla.

Tuoksuja, katuja, maisemia ja makuja

Sinä aamuna oli kyllä aikainen herätys, vaikka laiva Ruotsiin lähti vasta iltapäivällä. Ja juna Tanskan läpi Saksaan seuraavana iltana. Ja sieltä aina vain eteenpäin. En alussa uskonut olevani matkalla. Aurinkolasit, kitara ja unilelut rinkassa. Vähitellen, kun lämpö lisääntyi ja kuumuus alkoi kieppua ympärillä, tajusin: olimme matkalla Fuengirolaan.

FIESTA. Kun minulle ilmoitettiin, että koulupaikka varmistui Espanjasta, en tainnut miettiä sekuntiakaan: vastasin joo. Olin varma, että arki täällä olisi yhtä juhlaa, ja niinhän siinä kävi. Heti pääsimme kemujen pyörteeseen. Los Pacosin kyläjuhlien tunnelma oli uskomaton. Värikkäitä vaatteita, iloisia kasvoja, vähän liian kovaäänistä musiikkia, ruokaa, ihmisiä. Kaiken kruunasi pimenevä taivas ja lempeä lämpö. Juhlat ovat todellakin osa elämää Fuengirolassa. Eniten kuitenkin arki itsessään on juhlaa.

UVAS. Hedelmäkaupat, leipomot ja ravintolat. Kaduilla näkee ihmisiä, joilla on toisessa kädessä Mercadonan kestokassi ja toisessa hedelmäkaupan pussi pullollaan hedelmiä, kasviksia ja juureksia. Satokauden hedelmistä saa taiottua ihanan hedelmäsalaatin tai nopean välipalan. Aamulla kiiruhdetaan panaderiaan hakemaan uunituoretta leipää, jonka lämmön tuntee vielä paperipussin läpi. Iltamyöhään kokoonnutaan läheiseen ravintolaan nauttimaan ruoasta ja seurasta.

ESTUDIAR. Ensimmäinen lukioaamu on jo kaukana. Katselin silloin aamutaivasta parvekkeelta ja mietin, että onpa lämmin aamu aloittaa kouluvuosi. Nyt hukassa ovat haahuilu, pelottavat opettajat ja upouudet luokkakaverit. Tilalla tutut luokat, välipalavälkkähetket ja ahkera supattelu tunnilla. Oppimisympäristö ei ole ollenkaan hullumpi, ja lukiomenoon on jo tottunut. Opettajat muistavat nimemme ja ovat rentoja – auringon pehmittämiä, joku sanoisi.

NATURALEZA. Fuengirola sijaitsee vuorten kupeessa omassa pienessä maailmassaan. Vuoret siintävät kaukana ja ovat silti lähellä. Muutama pienempi vuori on säästynyt kaupungin keskellekin. Miradorilta näkee hämärtyvän kaupungin muuttuvan valopilkuiksi, Torolta taas voi ihailla aamuaurinkoa.
Palmut, oleanteripensaat ja mandariinipuut kylpevät aamun ensisäteissä ja päivän paahduttuaan muuttuvat oranssin sävyihin. Päivä hujahtaa joenuomassa tallustaessa tai rantaviivaa seuratessa. Jos hoksaa pysähtyä, ympärillä kuuluu laulukaskaiden siritystä, turkinkyyhkysen huhuilua, lehtien suhinaa, muurahaisten ja torakoiden rapinaa, mustakottaraisten sirkutusta. Luonto on lähellä.

GATO. Iltalenkillä näkee pensasaidan suojissa kiiluvat silmät ja huomaa kadun yli vilahtavan kissan, jonka turkki kiiltää katulampun valossa. Kapeat kujat kuljettavat eteenpäin, ruukut pursuavat kaktuksia. Lenkki jatkuu padelkenttien ohi, joissa mailat heiluvat ja pallo kulkee. Heitän yli menneen pallon takaisin pelaajille, gracias kuulen vastaukseksi. Puiston penkillä istuu joku lukemassa kirjaa ja toinen on ulkoiluttamassa koiraa. Koripalloa pelataan espanjalaisella koululla vielä myöhään, eivätkä rantalentiksen pelaajatkaan malta lopettaa.

IDIOMA. Espanjan puhuminen on yksi parhaita asioita täällä. Vaihdan naapurin rouvan kanssa muutaman sanan, tai ainakin nyökyttelen innokkaasti sanojen mennessä hieman ohi ymmärrykseni. Kulttuurista saa paljon enemmän irti, kun ymmärtää sanan sieltä toisen täältä. Espanjan kieli avaa myös ovia. Jotkut ovat asuneet täällä vuosia eivätkä silti opiskele kieltä. Hassua, miten voi pärjätä suomella ulkomailla. Toiset toki puhuvat sujuvasti molempia. Kun alkaa rohkeasti juttusille kaupan kassalla, saa vähän iloa päivään ja annoksen kielikoulua. Sitähän se on: kieltä oppii vain puhumalla.

RUIDO. Hiljaista taitaa olla vain siestan aikaan. Ja silloinkin kuunnellaan opettajaa, suomalaisessa koulussa kun ollaan. Mutta eivät äänet haittaa. Täällä ne pulppuavat elämää, muistuttavat siitä, missä ollaan. Vilkkaat keskustelut, astioiden kilinä, musiikki ja skoottereiden pörinä kantautuvat avonaisesta ikkunasta. Vaikka olisi yksin, ei silti ole yksin. Rauhassa saa olla siestan aikaan auringon porottamassa puistossa.

OLA. Taisi olla niitä ensimmäisiä kertoja, kun olin uimarannalla: Ihmiset söivät, uivat, loikoilivat ja kärventyivät. Veljeni ja minä heittäydyimme aaltojen matkaan. Vesi oli lämmintä. Se ei paljoakaan raikastanut, mutta teki hyvää mielelle. Polskimisen jälkeen veljeni sanoi: ”Tuntuuko sustakin siltä, että olisi syönyt pussillisen popcorneja?” Suolainen merivesi oli tehnyt tehtävänsä, kun nauraessa suu ei pysynyt kiinni uidessakaan. Hiekkaan hautautuminen, juoksukilpailut ja hiekkalinnojen tehtailu saivat hymyn huulille. Keräsin monta sileää simpukkaa (ja monta desiä hiekkaa) mukaani.

LOCALES. Ravintoloissa, naapurissa ja kaikkialla on espanjalaisia. Ja onneksi onkin, vaikka myös suomalaisia riittää. Täällä tuntee olevansa enemmän paikallinen kuin turisti, enkä ole varma, mistä se johtuu. Puolipaikallinen olisi sopiva ilmaus. Aika lailla pysytään silti omissa suomalaisissa piireissä. Olisi hauskaa käydä tutustumassa Fuengirolan espanjalaiseen tai ruotsalaiseen kouluun. Maailmankuva ja ystäväpiiri laajenisi.

AÑO AMABLE. Alussa tunsin olevani kahden maan välissä. Oli helpotus ymmärtää olevansa kokonaan Espanjassa, eikä toinen jalka ollut jäänyt Suomeen. Tulimme tänne vuodeksi, mutta niinhän monet muutkin ovat sanoneet. Fuengirola on hassu pieni magneetti. Ihan hullua. Paljon on ehtinyt ja ehtii vielä tapahtua. Mitäköhän uusia tuoksuja, katuja, maisemia ja makuja Fuengirolasta vielä löytyykään?

Teksti: Auna Sääksilahti, lukiolainen
Kuva: Henna Ormio

Artikkeli on julkaistu Olé Sanomat -lehdessä 23-2025. Voit lukea ilmaiseksi sekä tuoreita että aiemmin ilmestyneitä Olé Sanomat -digilehtiä täältä.