Kuparimetsä kutsuu ruskeretkelle Andalusiaan
Valle del Genalin kastanjametsät vaihtavat marraskuussa vihreänsä keltaisen, okran ja terrakotan sävyihin. Ruskaretkelle pääsee reilun tunnin ajomatkan päässä Fuengirolasta, keskelle pieniä vuoristokyliä ja satumaisen värikkäitä maisemia.
”Saariselällä ruska on parhaimmillaan 15. syyskuuta kello 12”, kuuluu vanha lappilainen sanonta. Espanjan Valle del Genalissa se on kaksi kuukautta myöhemmin, marraskuun puolivälissä. Siinä voisi olla sanonnan andalusialainen versio.
Ruskan keltaisesta, okrasta ja terrakotasta hehkuvasta väriloistosta vastaavat melkeinpä yksin kastanjapuut. Maaruskaa ei ole, ellei sellaiseksi lasketa kastanjapuiden maahan pudonneista lehdistä muodostuvaa värikästä mattoa.
Valle del Genalin laaksossa levittäytyvät kastanjametsät muodostavat erikoisen maiseman pienten vuoristokylien ympärille. Igualejan, Parautan, Pujerran, Farajánin ja Júzcarin yhteenlaskettu asukasluku on noin 2 000. Igualeja on kylistä suurin.
Kastanja on taloudellisesti merkittävä
Kastanjapuut erottuvat parhaiten juuri syksyisin, kun koko laakso hehkuu väriloistossa. Niiden hedelmät eli kastanjat ovat tärkeitä alueen elinkeinoelämälle. Tänä vuonna sadon odotetaan jäävän hieman viimevuotista pienemmäksi, vaikka kastanjoiden laatu onkin hyvä.
Kastanjoiden kerääminen ei kuulu retkeilijän oikeuksiin. Maahankaan pudonneita kastanjoita ei pidä poimia vaellusreittien varsilta ilman maanomistajan lupaa.
Kastanjoita myydään toreilla ja markkinoilla yleisimmin paahdettuina, mutta niitä voi ostaa myös säilöttyinä ja valmistaa niistä vaikkapa elegantin sosekeiton. Kastanjoita voi syödä myös raakoina, mutta yleensä ne nautitaan kypsennettyinä, jolloin niiden maku ja rakenne ovat miellyttävämpiä.
Puolen vuoden prosessi
Kastanjapuu kukkii alkukesällä varsin näyttävinä kukintoina, joita kutsutaan tähkiksi tai kynttilöiksi. Pölytyksen jälkeen kukinnoista kehittyy piikkisiä pallomaisia kuoria, joiden sisällä kasvaa yhdestä kolmeen kastanjaa.
Syksyllä piikkikuoret muuttuvat ruskehtaviksi ja halkeavat kypsyessään. Kastanjat putoavat maahan joko yksitellen tai kokonaisen piikkipallon mukana. Jälkimmäisessä tapauksessa kuori saattaa avautua maahan osuessaan, mikä helpottaa sadonkorjuuta.
Syksyn edetessä kastanjapuut pudottavat myös lehtiään, ja maa peittyy kirjaviin lehtiin ja piikkipalloihin – sekä sadonkorjuun aikaan hetkeksi myös kastanjoihin.
Syötävä kastanja (Castanea sativa) on eri kasvi kuin hevoskastanja (Aesculus hippocastanum), jonka siemenet ovat ihmiselle myrkyllisiä. Ruskaa ihailevan ei kuitenkaan tarvitse tunnistaa niiden eroja, sillä kastanjoiden kerääminen ilman lupaa on joka tapauksessa kiellettyä.
Useita luontopolkuja
Laakso on ihanteellinen kohde ruskaretkeilijälle, sillä alueella kulkee useita vaelluspolkuja.
Yksi vaihtoehto on kääntyä San Pedro–Ronda-tieltä (A-397) kohti Igualejaa (MA-7300) ja jatkaa kylän läpi Pujerraan.
Mutkaisella tiellä tulee monta kertaa mieli pysähtyä valokuvaamaan kullankeltaisia rinteitä. Onneksi parissa kohdassa on sen verran levennystä, että pysähtyminen onnistuu. Liikenne ei ole vilkasta, ajonopeudet pysyvät alhaisina ja paikallisetkin ovat ymmärtäväisiä.
Pujerran yläreunasta pääsee kastanjametsiin johtaville vaellusreiteille. Alue tunnetaan nimellä Bosque de Cobre, Kuparimetsä, joka kuvaa maisemaa osuvasti.
Pujerran kylä toivottaa vieraat tervetulleiksi paljonpuhuvalla tunnuslauseella: Pujerra, Paraíso del Castaño – Kastanjaparatiisi.
Ruskan lisäksi voi hämmästellä vanhimpien kastanjapuiden kokoa: niiden rungon ympärysmitta voi olla jopa 3–4 metriä. Alueella kasvaa myös runsaasti korkkitammia.
Pujerran ympäristössä kulkee useita eripituisia reittejä, myös noin 14 kilometrin rengasreittejä. Koko matkaa ei kuitenkaan tarvitse kulkea.
Kun on silmät selällään noussut nelisen kilometriä, ollaan jo melko korkealla ja alempana levittäytyvien rinteiden näkymiä on ehditty ihailla moneen kertaan. Silloin voi kääntyä takaisin – jos malttaa. Jo tämä kahdeksan kilometrin edestakainen matka tarjoaa niin vaikuttavia maisemia, että päätä huimaa. Ainoa miinusmerkki on, ettei polun varrella ole yhtään rakennettua taukopaikkaa eväiden syömiseen.
Jos tällainen värikylläisyys kiinnostaa, merkitsepä kalenteriisi 10.–20.11. Valle del Genalin ruska eli Bosque de Cobre on yleensä parhaimmillaan näihin aikoihin, mutta ajankohta vaihtelee hieman sääolojen mukaan.
Teksti ja kuvat Raimo Holopainen
Artikkeli on julkaistu Olé Sanomat -lehdessä 42-2026. Voit lukea ilmaiseksi sekä tuoreita että aiemmin ilmestyneitä Olé Sanomat -digilehtiä täältä.
