Torrevieja on Valencian itsehallintoalueen läpinäkyvin kaupunki
Torrevieja on vahvistanut asemansa Valencian itsehallintoalueen läpinäkyvimpänä kuntana ja noussut samalla sijalle 22 koko Espanjan kuntavertailussa. Kaupungin läpinäkyvyysindeksi on 85,8 %, selviää riippumattoman Dynamic Transparency Index -arvioinnin (DYNTRA) mukaan.
Kaupungin mukaan tulos perustuu pitkäjänteiseen hallinnon modernisointiin, avoimuuden lisäämiseen sekä digitaalisten palvelujen kehittämiseen. Aiemmin Torrevieja sijoittui valtakunnallisesti sijalle 167, joten nousu on ollut merkittävä.
Keskeisestä kehityksessä on ollut kaupungin läpinäkyvyysportaali, joka on parantanut kansalaisten pääsyä julkiseen tietoon ja vahvistanut avoimen hallinnon periaatteita.
Innovaatioista vastaavan valtuutetun Ricardo Recueron mukaan tulokset kertovat kaupungin sitoutumisesta kansalaisten osallistamiseen, tehokkaaseen hallintoon ja avoimuuteen.
DYNTRA-arvioinnissa Torrevieja sai täydet pisteet useilla osa-alueilla, kuten hallinnon taloustiedoissa, hankinnoissa sekä organisaatiotiedoissa. Myös taloudellisessa läpinäkyvyydessä ja kaupunkisuunnittelussa tulokset olivat korkeat.
Torreviejan tavoitteena on jatkaa hallinnon digitalisointia ja vahvistaa kansalaisten osallistumista, jotta kaupunki säilyttää asemansa avoimen hallinnon edelläkävijänä.
Teksti ja kuvat Tuuli Turtola
Artikkeli on julkaistu Olé Sanomat -lehdessä 35-2026. Voit lukea ilmaiseksi sekä tuoreita että aiemmin ilmestyneitä Olé Sanomat -digilehtiä täältä.
