Monialayrittäjä Jan Rautavuori: ”Autan toisia yrittäjiä laajan verkostoni avulla”
Costan vaikuttaja, Jan Rautavuori muutti Espanjaan 1990-luvulla ja oppi kolmessa kuukaudessa sujuvan espanjan maalaisaksentilla. Melkein ensitöikseen hän rakensi boutique-hotellin, joka palkittiin myöhemmin Best European Country Hotel -tunnustuksella. Nykyään Rautavuori toimii monialayrittäjänä.
Miten koet vaikuttaneesi Aurinkorannikon suomalaisyhteisöön?
Minulla on ollut paljon suomalaisasiakkaita täällä Espanjassa vetämieni eri projektien parissa. Toimin projektipäällikkönä rakennusalalla ja konsulttina Jan’s Innovationsin kautta. Jan’s Services puolestaan järjestää kalastus- ja veneretkiä. Asiakkaita on riittänyt pääosin positiivisen puskaradion kautta, vaikka en juurikaan mainosta toimintaani.
Konsultoin suomalaisia ja ulkomaalaisia laki-, kirjanpito- ja yrityksen perustamiseen liittyvissä kysymyksissä ja autan haastavissa tilanteissa laajan yhteistyöverkostoni avulla. Rakennuspuolella saamme usein hoidettavaksi projekteja, jotka ovat jääneet toisilta kesken. Pidän haasteista ja niiden ratkaisemisesta.
Veneilypuolen toiminta lähti liikkeelle hyvin käytännöllisestä syystä: halusin itse veneillä, mutta en halunnut omistaa venettä Espanjassa.
Mikä toi sinut Aurinkorannikolle tai yleensä Espanjaan?
Olen aina ollut menevä ja halunnut nähdä ja kokea uutta. Tulin tänne ensimmäisen kerran vuonna 1990 kylään Marbellassa asuvalle ystävälleni. Vuonna 1993 ostimme silloisen vaimoni kanssa maata ja aloimme suunnittelemaan boutique-hotellin rakentamista.
Ennen sitä matkustelimme ympäri Andalusiaa ja yövyimme eri boutique-hotelleissa itse. Hotellimme palkittiin vuonna 1998 Best European Country Hotel -tunnustuksella. Ennen palkintoa tarkastajat kävivät useaan otteeseen arvioimassa hotellin palvelua, ruokaa ja kokonaisuutta.

Miten päädyit nykyiseen työhösi?
Taloudellisen laman myötä palasin Suomeen vuonna 2010. Työskentelin siellä useiden vuosien ajan johtotehtävissä henkilöstöpalvelu-, ravintola- ja rakennusaloilla. Vuoteen 2018 saakka kestänyt jakso antoi vahvan pohjan esihenkilötyöhön, projektijohtamiseen ja liiketoiminnan kokonaisuuksien hallintaan.
Vuonna 2018 perhetuttu pyysi minua palaamaan Espanjaan ja auttamaan rakennusyrityksensä asiakashankinnassa. Toimin samaan aikaan myös projektipäällikkönä eräässä suomalaisessa yrityksessä ennen kuin ryhdyin yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi.
Onko Espanja avannut sinulle uusia mahdollisuuksia?
On. Espanjassa toimintaympäristö on hyvin käytännönläheinen. Asiat etenevät, kun ne hoidetaan kasvotusten ja lupaukset pidetään. Paikallinen kulttuuri on opettanut kärsivällisyyttä, mutta myös sen, milloin asioita täytyy viedä määrätietoisesti eteenpäin.
Ymmärrys sekä suomalaisesta että espanjalaisesta toimintatavasta on ollut selkeä etu monissa projekteissa.
Mitkä koet tämänhetkisen työsi suurimmiksi haasteiksi?
Tällä hetkellä suurin haaste ovat sääolosuhteet. Pitkittyneet sateet viivästyttävät rakennustyömaita, ja samaan aikaan merelle ei ole asiaa veneilemään. Sää vaikuttaa aikatauluihin, vaikka itse tekeminen ja resurssit olisivat kunnossa.
Näissä tilanteissa korostuu ennakointi ja rehellinen viestintä asiakkaiden suuntaan.
Mitä sinulla on juuri nyt meneillään?
Tällä hetkellä minulla on useampi rakennusprojekti käynnissä. Veneilypuolella suurin osa asiakkaista on suomalaisia, kun taas rakennuspuolella asiakaskunta on hyvin kansainvälistä. Työt tulevat pääosin suositusten kautta.
Kesälle on suunnitteilla myös maltillisia uusia kuvioita veneilyn osalta.
- Kuka? Jan Rautavuori
- Missä asut? La Cala de Mijasissa.
- Mistä on kotoisin? Espoosta.
- Mikä on ammattisi? Monialayrittäjä ja konsultti Jan’s Servicesin ja Jan’s Innovationsin kautta.
- Mistä sinut tunnetaan? Ei minua oikeastaan tunneta – tai vuoden ’98 Olé-lehden haastattelusta. Ehkä parhaiten siitä, että olen aina ajoissa ja vastaan puheluihin sekä viesteihin mahdollisimman nopeasti. En ole omaksunut mañana-kulttuuria, vaan pidän kiinni sovituista aikatauluista ja asioiden hoitamisesta siten, kun niistä on sovittu.
Teksti Anneli Päivänsara Kuvat Haastateltava
Artikkeli on julkaistu Olé Sanomat -lehdessä 32-2025. Voit lukea ilmaiseksi sekä tuoreita että aiemmin ilmestyneitä Olé Sanomat -digilehtiä täältä.
