SE 184/2012

Aurinkorannikolla liikkuu valetulkkeja

Poliisi on antanut varoituksen tutkinnottomista tulkeista.

Arvonlisävero nousi syyskuun alussa

Espanjan yleinen arvonlisävero nousi 18 prosentista 21 prosenttiin.

Suomalaisen koulun lainahanke meni läpi

Lainahanke hyväksyttiin kannatusyhdistyksen yleiskokouksessa äänin 198-40.

[toggle title=”Pääkirjoitus: Älä pelkää pankkia”]

SE-lehden tämänkertainen gallup (s. 19) koskee lukijoidemme luottamusta heidän espanjalaista pankkiaan kohtaan. Syyskuun Olé-lehdessä julkaistu kertomus suomalaismiehen kohtaamasta pankkihuijauksesta sekä maan talouden epävakaus on laittanut monen mietteliääksi.

Espanjassa on kuitenkin turvallista säilyttää rahaa, eikä tavalliselle käyttötilille voi kukaan tulla rahoihisi koskemaan. Talletuksen vaihtaminen sijoitukseksi vaatii asiakkaan allekirjoituksen ja rahat pysyvät espanjalaisella pankkitilillä aivan yhtä varmasti kuin suomalaisella. Vaikka maan talousvaikeudet ovat tosiasia, kukaan ei silti käy pankkitililtäsi siihen helpotusta hakemassa.

Kysyin taannoin suomalaisen pankin konttorinjohtajalta, miten suhtauduttaisiin siihen, että Espanjassa asuva suomalaisresidentti siirtäisi rahojaan suomalaiseen pankkiin. ”Avosylin”, oli vastaus. Kun kyselin, mahtaisiko jossain vaiheessa tulla vaikeuksia nostaa rahoja, vastaus ei ollutkaan enää yhtä yksiselitteinen.

Älä siis pelkää espanjalaista pankkia. Sen sijaan varo ammattilaisia, jotka sanovat olevansa muuta kuin mitä lopulta ovat. Alta voit lukea jutun valetulkeista, joita Aurinkorannikolta on tavattu. Ainoastaan virallinen kielenkääntäjä voi kääntää asiakirjan, jota tarvitaan viralliselle taholla.

Espanjassa on paljon erinomaisen espanjankielentaidon omaavia suomalaisia, jotka voivat mainiosti tehdä epävirallisia käännöksiä ja tulkkaustehtäviä. Heidän hinnoittelunsakin on vapaata. Mikäli kuitenkin tarvitset virallista käännöstä, varmistu siitä, että kääntäjällä on lupa sellaisena toimia.

Katia Westerdahl
[/toggle]

[toggle title=”Sisällysluettelo”]

3 Pääkirjoitus: Älä pelkää pankkia
3 Aurinkorannikolla liikkuu valetulkkeja
4 C.F. Málaga elää historiallisia aikoja
5 Rannikon tuhoisimman maastopalon jälkipyykkiä pestään
6 Järkyttävä erehdys lastensurma-tapauksessa
7 Keinäsen viimeinen vuosi suurlähettiläänä käynnistyi
8 Arvonlisävero nousi syyskuun alussa
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut
18 Suomalaisen koulun lainahanke meni läpi
19 Gallup
20 Lukijapostia
21 Espanjan Asuntopörssi
26 Menossa mukana
28 TVfinland
30 Matkalla: Guaron kapeilla kujilla

[/toggle]